USKONLAHKOINEN SUKU

Veljeni syntyessä, isäni sisko loukkaantui kovasti kun ei saanut kumminvirkaa, tällöin hänelle luvattiin tehtävä toisen lapsen syntyessä. Sitten viisi vuotta myöhemmin minä synnyin. Paniikki valtasi vanhempani, kun isän sisko kieltäytyi kauan odottamastaan tehtävästä. Ja paniikki kasvoi entisestään kun koko isäni perhe ilmotti etteivät he aio tulla tämän pienen tytön ristiäisiin. Ja tähän kaikkeen selityksenä oli, että kummin tehtävässä ja pienen ihmisen nimeämisessä oli muka jotain Jumalan tahdon vastaista, syntistä. En voi edelleenkään käsittää mitä syntistä tai Jumalan vastaista voi liittyä vielä niin pieneen ja viattomaan ihmiseen,kuin jokainen vauva on! Vielä tänä päivänäkin minusta tuntuu, että minut tuomittiin jo tuolloin, syntiseksi, pahaksi, täysin kelpaamattomaksi. Silloin he hylkäsivät viiden vanhan veljeni, eivätkä koskaan huolineet minua. He eivät muistaneet koskaan meitä jouluna,syntymäpäivinä tai ripillä. Voisi siis luulla minun eläneen ilman toista isoäitiä ja sukua täysin, ikävä kyllä kuitenkaan en.  Luulen, että niin olisi ollut parempi, sillä uskon, että silloin en osaisi kaivata asioita joita olen kaivannut heiltä.

Pienenä tuntui hassulta heidän kyläillessä luonamme,kun televisio piti laittaa kiinni (omat televiot olivat hakanneet kirveellä paskaksi joskus) ja aika ajoin he toivat ns. lahjoja, vaikkeivat joulua tai synttäreitä viettäneetkään. Tästäkin he jaksoivat  aina muistuttaa lahjan antaessaan, myös viisi vuotiasta lasta, joka ei todellakaan ymmärtänyt asiaa, vaan tunsi lahjan heiltä ottaessaan tekevänsä aina jotai pahaa heidän silmissään. Olin siis aika ajoin tekemisissä heidän kanssaan heidän kyläillessä, ehkä noin 1-3 kertaa vuodessa tai kun he veivät minut ja veljeni serkkujemme kanssa, joka kesäiselle mökkireissuillemme. Näillekkin ainakin minä lähdin lähinnä siksi, että sain olla serkkujeni kanssa, ja olihan mökillä koululaisen mielestä,joka rakastaa uimista, aina paljon kivaa tekemistä. Yllätys myöhemmin veljeni ei enää halunnut mukaan. Enkä ihmetellyt sitä edes silloin, enhän minäkään tuntenut voivani olevani oma itseni. Olihan heidän käytöksensä vähintäänkin outoa. Mökillä tv:tä ei saanut katsella kuin he, päivän uutiset, 3 pientä lasta ei nähnyt yhtään lasten ohjelmaa, aina kun kysyi saisiko yhden katsoa, sai vastaukseksi halveksuvan katseen ja ein. Mikä etuoikeus heillä oli Jumalan silmissä avata tv uutisiensa ajaksi? Ajattelin jo silloin, olihan minulle, pienelle ihmiselle lastenohjelmat yhtä tärkeitä kuin heille uutiset. Ja tämä oli vasta pientä.  Entä kun 5-7 vanhalle lapselle puhutaan usein maailman lopusta ja että kaikki ihmiset ovat syntisiä ja tulevat kuolemaan huomenna, hänen istuessa samaan pöytään värikyniensä kanssa. Hän lähti kauhuissaan usein kynineen muualle. Nyt ymmärrän asian, ja naurattaa ettei maailman loppua ole vieläkään tullut, mutta tuolloin se oli vihjailua minun pahuudestani ja että minua tullaan syntisyydestäni rankaisemaan.

Olinhan minä ja serkkuni oppineet jo vuosien varrella mikä oli heidän kanssa soveliasta ja mikä ei, mutta spontaanina tyttönä en aina välttynyt "mokilta". Usein purskahdettiin nauruun ruokarukouksen aikana, joka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Ymmärrän kyllä, ettei lapsille ole pahasta opettaa ruokarukousta ja ymmärtämään muiden hengellisyyttä, mutta entä kun puhutaan 2-5 min pituisesta ruokarukouksesta ja 3-5 Jeesus laulusta, lapsien kanssa joiden kotona moista ei harrastettu. Pidän sitä lähinnä itsekkäänä ajatteluna heiltä,kun lapsen pikkuisen tuona aikana naurahdettua koko rukous tai laulu keskeytetään ja häneen katsotaan paheksuen kunnes hän on taas hiljaa. Tunsin usein häpeää noina hetkinä. Myöhemmin teini-ikäni lähestyessä, kun ensimmäisten finnien ilmestyttyä aloin puhdistaa ihoani tein väärin kun en käyttänyt vain kurkkua. Kun pukeuduin normaaleihin nuorten vaatteisiin, enkä todellakaan ajoissa kehittyneen kehoni vuoksi niihin paljastavampiin, kun kerrankin kävin kylässä pitkästä aikaa, muistan sen kun mummoni katsoi minua istuen edessäni, katsoen minua päästä varpaisiin arvioiden ja sanoen: - Nuoret yrittävät pukeutua nykyään niin pieniin ja paljastaviin vaatteisiin, vaikkei heillä ole edes rintoja.  Tuon jälkeen tunsin ja tajusinkin jo etten saa olla oma itseni, enkä käynytkään enää kylässä. Hän katsoi minua aivan kuin huoraa, ja niin uskon hänen todella ajatelleenkin. Vanhempani olivat eronneet, äitini  oli hänelle julkinen huora, hänellä oli jo uusi mies. Mutta miten se oikeutti minut tuomitsemaan? Siksikö että olin alle menkka ikäisenä jäänyt asumaan isääni pettäneen äitini luokse asumaan? Vaikka isä oli töissä aina aamu seitsemästä vähintään ilta viiteen? En olisi mielestäni siis voinut edes jäädä asumaan isäni luo, olisin joutunut olla paljon yksin veljeni kanssa. En koskaan lakannut käymästä kuitenkaan isäni luona, rakastin ja rakastan edelleen häntä.

Kaikesta näistä asioista huolimatta ja vaikkeivat he osallistuneet ristiäisiini, muistaneet syntymäpäiviäni tai jouluna ikinä, he olettivat minun kyläilevän isäni kanssa äitienpäivänä. Miten se jälleen poikkeaa Jumalan silmissä, äitienpäivän viettäminen syntymäpäivistä? He sanoisivat että synttärit perustavat maalliseenmammonaan, he ovat väärässä, kyllä lapsellekin olisi merkinnyt enemmän kuin lahja se, että he olisivat olleet edes joskus hänen elämässään läsnä. Nykyään he eivät kysymättä muista enää ikääni ollenkaan, toisin kuin molempien serkkujeni, joiden synttäreitä he ovat yhtäkkiä alanneet viettämään kahvien merkeissä. He viettävät myös isäni synttäreitä, hyvä niin sillä isäni on paljon yksin kotona, että kerrankin käy ihmisiä kylässä, en vain pidä heitä hänen todellisina ystävinä. He ihmettelevät (isän sisko) kun en ole muistanut hänen täyttäneen viittäkymmentä! Teki mieleni kysyä miten muistaisin, kun koko elin aikanani ei kenenkään teidän synttäreitä ole saanut viettää? Ja ihmettelen miten yhtäkkiä synttäreiden juhliminen ei olekaan syntistä, miten he kehtasivat/saivat (Jumalansa takia) tulla kuolleen veljeni hautajaisiin, jonka missään juhlissa viiden ikävuoden jälkeen eivät muka olleet voineet käydä. Mikä tekee Jumalan silmissä ristiäisistä syntisempää kuin hautajaisista? He juhlivat nykyään muutenkin juhlia, joita he eivät ennemmin olisi voineet juhlia, yllätin kerran vapputorilta, eikö se ole syntinen juhlajos verrataan rippiin tai ristiäisiin? Myös tv:tä voidaan jo jonkin verran katsella.

Vaikka olen kaiken laiseen kommenttiin ja asioihin heidän tiimoiltaan jo tottunut lapsuudessani, on minun monen vuoden erittäin harvan ja halveksuvan yhteyden pidon jälkeen vaikea ymmärtää mitä he minusta nyt haluavat kun ilmoittavat toivovansa kyläilyä ja lähettävät synttärikortin postissa. Kiinnostus minua kohtaan tuntuu lähinnä olevan asia, joka tehdään isäni takia, koska hänen huomaamattaan minua jälleen arvostellaan pienimmissäkin asioissa.  Kun isän sisko kuuli poikaystävästävi ensimmäisen kerran, hän ilmoitti, että tule kylään mutta yksin. Mitä? Kun näin mummoni monen vuoden jälkeen isälläni ja poikaystäväni hänet ensimmäisen kerran, hän kätteli minua kuten oudon poikaystävänikin. Näin läheiset välimme ovat joten miksi välillä esittää muuta? Kihlajaisiimme he eivät tulleet, koska ne pidettiin äitini luona. Mitä sitten? Jos haluaisivat nyt oikeasti osallistua ei kenenkään ihmisen pitäisi olla siihen este. Luulisi meidän suhteen olevan selviö, eli sellaista ei ole, eikä pitäisi esittää olevankaan. Näin kuitenkin jatkan, yrittämistä tulla toimeen, esittää ja miellyttää, olla tekemisissä, koska he ovat isäni sukua, ja hänelle tärkeitä...

Tälläinen nopea leikkaus. Asiat eivät juurikaan vaikuta elämääni, muuten kuin kun joudun olla heidän kanssa tekemisissä, tunnen joskus edelleen vihaa heitä kohtaaan, mutta lähinnä halveksin. Yksinkertaisesti en edelleenkään tiedä miten heihin ja heidän juttuihinsa pitäisi suhtautua. Käsitykseni on, että uskovaisen ihmisen tulisi olla suvaitsevainen,esimerkillinen ja kiltti muille, he ovat olleet kaikkea muuta. En usko Jumalaan, vaikka ymmärrän että hän on joillekkin tärkeä, minulle uskonto on vain aina ollut jotain tarinani kaltaista. Uskon johonkin, mutten tiedä mihin.

Isän sisko on saanut usein ihmeellisiä uskonnollisia päähän pistoja, mm. jätti koko päivätyönsä, koska uskoi unessa Jumalan hänelle sanoneen, ettei hänen tarvitse tehdä työtä. Kun jääkaappi ei täyttynytkään rukoilemisella, hipsi yks kaks takas töihin. Nämä päähän pistot ovat ainoita hilpeitä asioita, joita mitä minä uskontoon voin liittää! :D